Eilisen myrskyn jäljiltä tiet olivat lumessa ja loskassa, se ei silti estänyt minua lähtemästä mopolla töihin, matkaa kun on onneksi noin 2,5 km, liukasta oli, mutta läheltä piti tilanteita ei onneksi ollut. Menin kahdeksaksi, jotta pääsisin neljältä.

Tänään sain kuulla vähän enemmän tästä eilen mainitusta projektista, se on eräänlainen tietopläjäys lehden tekemisestä ja toimittajien ja muiden vastaavien työstä, kirjoitus tai sarjakuvamuodossa. Ja minulla on aika vapaat kädet tämän kanssa, ja tuntuu olevan isohko vastuukin, paineet kasaantuvat. Aika paljon luottamusta pelkkään työharjoittelijaan. Portfolioni taisi enemmän kuin vakuuttaa heidät.

Tällä kertaa pääsin seuraamaan oikeaa toimittajan haastattelua, eikä tarvinnut edes lähteä minnekkään, vaan haastateltavan kanssa oli sovittu tapaaminen täällä. Kirjoitin muistiinpanoja miten toimittaja toimii, mitä hänellä on mukana jne. Haastattelu kävi pienessä hiljaisessa huoneessa.

Toimittaja esittää paljon erillaisia kysymyksiä aiheeseen liittyen (tällä kertaa ilmastonmuutos) ja kirjoittaa ylös muistiinpanoja, hänellä on myös kamera, valmiita muistiinpanoja ja kysymyksiä jotka on kirjoitettu aikaisemmin. Välillä kevythenkisesti poiketaan hieman aiheestakin. Haastateltavalta kysytään lopussa vielä tahtooko tämä nähdä valmiin jutun ennen sen päätymistä lehteen (lähettää sen vaikka sähköpostilla). Normaalisti haastattelussa otetaan vielä haastateltavan kuva, mutta tähän ei haastateltava syystä tai toisesta suostunut.

Pääsin seuraamaan ja kyselemään myös muiden lehden tekijöiden töistä.

Kuvankäsittelypuolella toimittajat purkavat tietokoneelle ottamansa valokuvat, jonka jälkeen niitä säädetään photoshopissa lehteen sopivaan muotoon, eli rajataan, korjaillaan värejä ja muuta vastaavaa. Valmiit kuvat menevät taittopuolelle (taittaminen on siis lehden sommittelua, kuvien ja tekstien oikein asettelua jne).

Uutispäällikkö potkaisee aamuisin kaikki työt käyntiin kertomalla mitä kukin tänään tekee. Hän päättää lehden koon ja sivujen määrän, pääuutisen ja mitä kaikkea muuta lehteen laitetaan. Hän hoitaa myös taittotöitä.

Kulttuuritoimittaja saa juttunsa mm sähköpostilla eri tahoilta, jotka hän sitten kirjoittaa uudelleen lehteen sopivaan muotoon. Hän voi myös udella mahdollista kuvaa, jonka hän käy itse hakemassa, tai sitten se lähetetään hänelle. Hänkin taittaa ja pitää yllä myös "kansan uutisia" -osastoa.

Urheilutoimittaja ei ollut tietokoneensa takkuilun takia järin hyvällä tuulella, joten häntä en raaskinut paljoa häiritä. Minulla on myös kova homma muistaa kaikkien nimet ja tittelit, joten kävin printtaamassa listan jokaisen nimistä ja titteleistä, helpotti kummasti.

Loppupuolella oli myös pieni palaveri, jossa sai kahvia ja kakkua, ja missä valittiin mm rahastonhoitajat ja muuta vastaavaa, mitä kokouksissa nuijalla paukuttaen nyt sitten valitaankaan. Samalla myös puhuttiin lehtihommista, ja surullisen kuuluisasta Jokelan tapauksesta. Pian tämän jälkeen kello olikin neljä ja lähdin kotia kohti, siellä oli taas satanut lunta, mutta pienistä luisumisista huolimatta pääsin ehjänä kotiin.