Kysyin tänään mihin tarkoitukseen nämä projektini tulevat, tämä lehden tekemisestä kertova sarjakuva ja nämä toimittajien kuvat tulevat mahdolliseen esittelylehteen, ja toimittajien kuvia voidaan hyödyntää uudistetulla nettisaitilla yhteystiedoissa.

Toimittajan kuvan viereen tulee tiedot kuten nimi, titteli ja muuta vastaavaa faktaa, aluksi kiertelin haastattelemassa näistä ja kirjasin ne ylös, mutta siirryin yksinkertaisempaan tapaan, kopioin ja jaan vain uutispäälikön tekemän mallin ja pyydän toimittajia palauttamaan sen heidän tiedoillaan. Tiedonkeräys tahti ainakin nopeni, mitä nyt kiireisimpien toimittajien tiedonpalautusta saa odottaa jonkinaikaa.

Nyt kun tiedon keräys ei ole enää niin turhauttavaa, aiheuttaa päänvaivaa tämä piirtovaihe. Piirrettävien henkilöiden listalla on noin puolien tiedot ja noin puolet piirretty, mutta listan toisen puolen henkilöt ovat lomilla, todella kiireisiä tai muuten vaan poissa, mikä tekee tiedonkeruusta ja henkilöiden piirtämisestä aika hankalaa. Keski-Uusimaan toimituksen tiedostoista löytyy kyllä kuvia, mutta osa niistä on niin vanhoja, että jotkut henkilöt näyttävät 110% erillaisilta nykyään kuin näissä kuvissa.

Projekti numero kaksi etenee... hitaasti, mutta varmasti.